RR-Kaaran vinkit

  

  • Uusi vuosi tuo mukanaan myös uudet tarpeet, myös kuljetusten saralla. Suunnitelmia on saatettu jo tehdä sekä tulevaisuutta pohtia, mutta yksi tärkeä osa-alue, joka saattaa helposti unohtua, on logistiikka ja kuljetuksien suunnittelu.  

    Toimivat ja ennalta suunnitellut kuljetukset eivät ole pelkästään välttämättömyys, vaan ne muodostavat myös useimpien yritysten perustan. Asiakkaat odottavat saavansa tuotteensa nopeasti ja tehokkaasti, välillä myös nopeallakin aikataululla. Pahimmillaan tapahtuu jokaisen yrittäjän pahin painajainen: liiketoiminnan pysähtyminen, jos kuljetus kysymyksiin ei ole paneuduttu tai niitä suunniteltu.  

    Suomessa autokanta on hyvin vanhaa ja vanhenee enemmän vuosi vuodelta. Tällä hetkellä Suomen autojen keski-ikä on jo noin 13-vuotta. Vanha keski-ikä tarkoittaa tietenkin enemmän ongelmia auton toimivuudessa, tulevaisuuden korjaustarpeissa sekä kuljetusten varmuudessa. Tästä voimmekin laskea, että jos “ammattiajaja” ajaa keskimäärin 20 000 km/vuodessa, on autojen keskimääräiset ajetut kilometrit noin 260 000 km 13 vuoden ajalta. Ja vielä kun otetaan huomioon, että sanotaan 300 000 km olevan autojen elinkaaren mitta. Huolestuttavaa, eikö? 

    On hyvä ottaa huomioon myös se, että auton arvo laskee tiettyjen kilometrien välein. Muun muassa Tekniikka & Talous - lehti kertoo, että 100 000 km, 150 000 km ja 200 000 km jälkeen hinta putoaa hetkellisesti jyrkemmin. Milloin sinun autosi seuraava rajapyykki lähestyy? (lähde: Tekniikka&Talous 12.3.2024 www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/f313e764-09c6-4a9b-9b0d-58362f31a834?ref=ampparit:e9da )

    Yritystoiminnan näkökulmasta auton omistaminen voi skenaarion mukaan olla riski. Kuten sanottu, vanhat autot luovat epävarmuutta yritystoimintaan. Jos auto rikkoontuu; liiketoiminta pysähtyy, syntyy tappioita sekä arvokasta työaikaa kuluu ja samoin yritystoiminnan olkapäille lankeaa vielä muutkin kulut kuten väliaika-auto sekä auton korjausmaksut. Onkin hyvä pohtia mitä muita, varmempia tai turvallisempia, vaihtoehtoja löytyy auton omistamisen lisäksi.  

    Ongelmana kuljetus asioissa on tietenkin myös kysymykset, jotka ovat monien mielessä. Tähän liittyy niin pohdinnat oman auton iästä, milloin auto pitäisi myydä tai ostaa uusi, milloin vuokrata ja milloin ottaa leasing-auto. Tähän vaikuttaa monet eri asiat, kuten onko autolle tai pakettiautolle lyhyt, esimerkiksi sesongin ajaksi oleva, vai pitkäaikainen tarve, onko tarpeena oman auton päivittäminen ja samalla oman auton myyminen, vai riskittömämpi sekä joustavampi vaihtoehto vuokrauksen tai leasingin avulla.  

    Onneksi voidaan todeta, että vaihtoehtoja on monia jokaiseen tarpeeseen. Ja onneksi myöskään pahimmat skenaariot eivät usein tule todeksi, vaikka välillä niin sattuu. Kuljetusten tarpeeseen voi vaikuttaa myös positiiviset ongelmat kuten henkilökunnan tai liiketoiminnan kasvu ja kausityöntekijät. Kuitenkin on hyvä tarkastella ja miettiä oman yritystoiminnan tarpeita ja tulevaisuutta kuljetuksen näkökulmasta.  

    Onneksi on olemassa täyden palvelun autotaloja, kuten me RR-Kaaralla. Me autamme teitä kaikissa kysymyksissänne sekä asiantuntijamme palvelevat aina ilolla. Meiltä löydät saman katon alta Firentin palvelut autovuokraus- ja leasing tarpeisiin sekä RR-Kaaran, jossa voit myydä sekä osaa tai vaihtaa autosi. Joten jos sinulla on tarvetta lyhyemmälle- tai pidempiaikaiselle vuokra-autolle, leasing-autolle tai myydä/ostaa/vaihtaa autosi, tervetuloa käymään RR-Kaaralla!

      Takaisin